Tuomo Nenosen aloite

Huhtivalkaman uimapaikkaa (26.8.2013)
Suoniemen kunnan liittyessä Nokian 
kaupunkiin varattiin Kauniaisten 
kyläyhdyskunnalle uimapaikka Piikkiläjärven 
rannalta Huhtivalkamasta. Huhtivalkama on 
toiminut epävirallisena uimapaikkana, 
johon on rakennettu WC-tilat ja 
pienimuotoinen laituri, joka nyt on 
kaikkien yllätykseksi viety pois.
Huhtivalkama on myös kyläyhteisön 
ainoa yleinen juhlapaikka, jossa 
pidetään juhannusjuhlia, lastentapahtumia 
sekä lasten erilaisia ”riehapäiviä”.
Valtuutetun aloiteoikeuteen viitaten esitän, 
että Kauniaisten kylän käytössä oleva Nokian 
kaupungin omistama Huhtivalkaman ranta-alue 
virallisesti nimettäisiin kaupungin uimarannaksi.  
Huhtivalkama on suosittu virkistyspaikka kesällä 
ja talvella, jossa kyläläiset ja kylätoimikunta 
viihtyvät ja järjestävät erilaisia yleisötilaisuuksia. 
Uimarit kesällä ovat suuri käyttäjäjoukko. 
Erityisesti lapsiperheet viihtyvät rannalla 
alueen turvallisuuden vuoksi.
Kun ko. alue nimetään viralliseksi uimarannaksi, 
antaa se mahdollisuudet rannan parempaan 
järjestyksen pitoon esim. venepaikkojen 
sijoitukseen ja uimapaikan puhtaanapitoon.

 

Kirsi Pelvolan valtuustoaloite

Vanhusten rivitalojen (Lukkarintie 3, Tottijärvi)
muutosta päivähoidon tiloiksi (17.6.2013)

Valtuutetun aloiteoikeutta käyttäen esitän,
että Tottijärvellä sijaitsevien vanhustentalojen 
tilojen muutosta päivähoidon tarpeisiin 
selvitetään ensisijaisena vaihtoehtona 
myynnin sijaan.
Perustelut:
Teknisen keskuksen laatimassa listauksessa 
on esitetty kaupungin omistamat kiinteistöt, 
jotka voidaan tarvittaessa myydä. 
Listalla on kaksi vanhustentaloina toimivaa 
rivitaloa, jotka sijaitsevat Tottijärven 
keskustassa osoitteessa Lukkarintie 3. 
Talot ovat koulu- ja päiväkotiyhteisön 
välittömässä tuntumassa urheilukentän 
laidalla rajaten urheilukentän ja uuden 
monitoimipuiston toista laitaa.
Tekninen lautakunta on keskustellut Tottijärven 
kyläpirtin mahdollisesta myymisestä. 
Kyläpirtissä on toiminut koululaisten 
iltapäiväkerho, ja rakennus sijaitsee niin 
ikään koulun ja päiväkodin vieressä. 
Iltapäiväkerholaisille tulee myynnin 
jälkeen löytää uudet tilat.
Tottijärven päiväkodin päärakennus on 
museoviraston suojelema vanha palokunnan 
puurakenteinen talo. Rakennus on kaksikerroksinen 
pienine huoneineen, joten tilat ovat 
hyvin haasteelliset. 
Lapsilukumäärän vanha mitoitus valtuuston 
asettamine tehokkuustavoitteineen ei ole 
enää turvallinen eikä käytännöllinen 
nykyisissä tiloissa. Sisäseinämuutokset tai 
laajennukset eivät ole mahdollisia. 
Lasten valvonta on haasteellista, 
kun leikkitiloina joudutaan käyttämään 
paitsi henkilökunnan sosiaalitiloja, 
myös eteis- ja kodinhoitotiloja. 
Muun muassa saniteettitilojen lukumääräkään 
ei tulevalla kaudella täytä lain määräyksiä, 
koska väestöltään kasvavalla maaseudulla 
(Tottijärvi-Sarkola-Vahalahti) on jouduttu 
poikkeuksellisiin järjestelyihin 
lapsilukumäärän suhteen.
Alle kolmevuotiaiden ryhmä toimii koulun 
tiloissa samoin kuin esikoululaisten ryhmä. 
Nämäkään tilat eivät kestä lapsilukumäärän 
kasvua. Edellä mainitun lisäksi koulun 
oppilasmäärän kasvaessa päivähoidon 
koulurakennuksessa olevista tiloista 
jouduttaneen luopumaan.
Yksitasoinen päiväkotiratkaisu olisi 
myös henkilöstön mukaan toimivampi kuin 
monessa eri kerroksessa ja monen eri 
katon alla erillään sijaitsevat ryhmät. 
Siten muun muassa aikaista aamuhoitoa 
tarvitsevat lapset voitaisiin hoitaa 
pienemmällä henkilökuntamäärällä, 
kun ei tarvitsisi avata kuin yksi 
ryhmä ennen varsinaista aukeamisaikaa 6.45. 
Nyt päiväkodissa avataan kaksi ryhmää ennalta 
ilmoitettuina päivinä klo 6.15, koska lasten 
siirtely rakennuksesta toiseen aamun aikana 
on osoittautunut haasteelliseksi. Henkilökuntaa 
riittäisi muutoksen myötä enemmän iltapäiviin. 
Myös henkilökunnan tai lasten siirtely ryhmätilasta 
toiseen olisi helpompaa, kun kaikki lapset 
pystyttäisiin hoitamaan saman katon alla. 
Tämä vaikuttaisi myös sijaisjärjestelyihin, 
koska satunnaiset sijaistukset toisessa ryhmässä 
voitaisiin hoitaa oman henkilökunnan voimin.
Tottijärvelle rakennetaan parhaillaan 
uutta asuinaluetta. Sarkolassa ja Vahalahdessa 
on lapsilukumäärä myös kasvussa, mistä on 
esimerkkinä tuleva haasteellinen vuosi 
erityisjärjestelyineen.
Mikäli vanhustentalot Tottijärven keskustassa 
muutettaisiin päivähoidon käyttöön, voitaisiin 
siinä vaiheessa ottaa paremmin huomioon 
tilojen soveltuvuus päiväkotikäyttöön 
(esim. eteis- ja saniteettitilojen käytännöllisyys 
ja ergonomia verrattuna nykyisiin tiloihin). 
Tottijärvelle syntyisi kiinteä ja turvallinen koulu- ja 
päivähoitokeskittymä. Se palvelisi vuosikausiksi 
eteenpäin em. kylien kasvupainetta ja 
lähipalveluperiaate toteutuisi jatkossakin. 
Tilamuutokset olisivat taloudellisesti kestävämpi 
vaihtoehto kuin uudisrakentaminen, mikä väistämättä 
tulee jossakin vaiheessa eteen, ellei 
väestönkasvuun varauduta hyvissä ajoin.
Jos kentän laidalla sijaitsevat koulu, 
nykyinen päiväkodin päärakennus ja 
Lukkarintie 3:n rivitalot olisivat kaikki 
kaupungin lasten käytössä, mahtuisivat 
tiloihin kaikki Tottijärven koululaiset, 
iltapäiväkerholaiset, esikoululaiset ja 
päivähoitoikäiset myös jatkossa. Kunnolla 
mitoitettu vahva keskittymä Tottijärvellä 
palvelisi tarvittaessa myös Sarkolan ja 
Vahalahden perheitä, kun em. kylien tilat 
kuormittuvat liikaa.
Edellisellä valtuustokaudella kyläyksiköiden 
lakkauttamisen sijasta tahtotilaksi asetettiin, 
että kylien yksikköjä lähdetään kehittämään ja 
vahvistamaan. Tämä muutos tukee aloitettua linjausta.

 

Sosialidemokraattisen valtuustoryhmän aloite

Yksityisten hoivakotien valvontaa (4.3.2013)
Miten turvataan yksityisten hoivakotien 
(vaativa tehostettu ja tehostettu palveluasuminen) 
tiiviimpi valvonta ja yhteistyö 
kunnan valvontaviranomaisen kanssa.
Keskustelu ikä-ihmisten hoidosta ja hoivasta 
käy tällä hetkellä kuumana valtakunnallisesti 
ja se saa näyttäviä otsikoita kaikissa medioissa. 
Yksityisten hoivakotien tarjoaman hoivan 
ja hoidon laadun valvonta kuuluu kunnalle, 
aluehallintovirastolle ja Valviralle.
Tehostetun palveluasumisen kilpailutus saattaa 
olla meillä Nokialla ajankohtainen tänä vuonna 
riippuen edellisessä kilpailutuksessa sovituista 
optiovuosista ja osapuolten halusta käyttää niitä. 
Tulevan kilpailutuksen yhteydessä tulee miettiä 
kilpailutusasiakirjoja laadittaessa myös tätä 
valvonta-asiaa aikaisempaa enemmän. 
Miten turvataan Nokialla säännöllinen ja riittävän 
usein tapahtuva yhteistyö ja keskustelu yksityisten 
palveluntarjoajien ja kunnan kanssa 
ikä-ihmisten hoidon ja hoivan laadun takaamiseksi?
Vanhuspalveluissa toimiva SAS-ryhmä 
(selvitä - arvioi - sijoita) on moniammatillinen työryhmä, 
jonka tavoitteena on selvittää ensisijaisesti avohoidon 
mahdollisuudet palvelujen järjestämisessä. 
Elleivät avohoidon toimet riitä, tavoitteena on 
löytää asiakkaalle tarkoituksenmukainen hoitopaikka. 
Kotihoitoa pyritään järjestämään tehostetusti 
ennen pysyvää palveluasumis-/laitossijoitusta.
SAS-ryhmä kokoontuu kuukausittain ja sen tehtävänkuvaan 
voitaisiin sujuvasti liittää yksityisten 
hoivakotien valvontaa. 
SAS-ryhmä voisi esim. neljästi vuodessa seurata 
hoivakotien henkilöstön vaihtuvuutta, koulutetun 
henkilökunnan määrää ja koulutusta, hoitajamitoitusta 
sekä kouluttamattoman henkilökunnan käyttöä. 
Tarkempi säännöllinen hoivakodeissa tapahtuva 
valvonta kuuluisi tämänkin jälkeen kunnan 
valvontaviranomaiselle.
Valtuutetun aloiteoikeutta käyttäen 
Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä esittää, 
että seuraavassa hoivakotien kilpailutuksessa 
edellä mainitut valvontakohteet ja valvontatapaan 
sitoutuminen ovat osa laadunpisteytystä 
ja niitä painotetaan erikseen.”

Tuomo Nenosen valtuustoaloite

Kerhokadulla sijaitsevan, työväenopiston 
käytössä olleen talon luovuttamiseksi 
nokialaisten järjestöjen käyttöön (4.3.2013)
Nokialla toimii kymmeniä järjestöjä ja seuroja, 
joihin kuuluu tuhansia kuntalaisia. 
Järjestöt, kuten eläkeläisjärjestöt, 
vammaisjärjestöt, kulttuuriyhdistykset jne., 
tekevät merkittävää työtä kulttuurin, 
liikunnan ja terveyden hyväksi.
Jatkuvana ongelmana on löytää sopivia ja 
halpoja toimitiloja varsinkin kaupungin keskustasta. 
Nokialla, kuten muissakin kunnissa, 
toivotaan ns. kolmannen sektorin ottavan 
enemmän vastuuta kansalaisten hyvinvoinnista. 
Naapurikunnissa on hyviä esimerkkejä, 
kuinka kunnat ovat järjestäneet halpoja 
toimintatiloja yhdistyksille ja seuroille.
Valtuutetun aloiteoikeuteen viitaten esitän, 
että Kerhokadun Työväen­opiston käytössä 
ollut talo annettaisiin nokialaisten 
järjestöjen toimi­tilaksi edullisella korvauksella. 
Talo sijaitsee keskeisellä paikalla ja 
lähellä on riittävät pysäköintipaikat. 
Järjestötalon vuokrauksen voisi hoitaa 
esim. Kerholan vahtimestarit.

Puhe Vappuna 2016 Pirkkalaistorilla, Jonne Nurmi

Hyvät punaisen värin ystävät, 
hyvät vapun juhlijat, hyvät nokialaiset.
On taas se aika vuodesta, jolloin 
voimme yhdessä kokoontua viettämään työväen juhlaa. 
Myös opiskelijat pitävät tätä päivää juhlimisen 
arvoisena, vaikka kyllähän opiskelija 
keksii syyn juhlia päivästä riippumatta. 
Nämä kaksi ryhmää ovatkin saaneet tuntea 
nykyisen hallituksemme politiikan omissa 
nahoissaan viimeisen vuoden aikana. 
Tarkoitus on pyhittänyt keinot, 
ja punaista tunnustava väki 
on saanut niskaansa melkoisia ukkoskuuroja.
Myös Nokialla joudutaan välillä näkemään 
synkkiä pilviä, mm. yt-neuvotteluiden muodossa. 
Talous on meilläkin tiukilla, 
ja kaupunkimme päättäjillä on vastuullinen 
tehtävä pitää laiva reitillään, 
vastatuulesta huolimatta. Nokian asioiden 
huolehtimiseen tarvitaan meitä kaikkia.  
Meidän nokialaisten tulee nyt vetää yhtä köyttä, 
jotta voimme varmistaa, 
että myös jatkossa, myrskyn jälkeen, 
tulee poutasää.
Urheilupuolelta kuuluu sen sijaan 
mukavia asioita. Muun muassa Nokian urheilijoiden 
ringettejoukkueen Suomen mestaruus 
ja BC Nokian miesten koripallojoukkueen hienot 
otteet ovat tuoneet kaivattua 
auringonpaistetta tähän kaupunkiin. 
Katsomokulttuuria on ollut hieno seurata. 
Seurojen toimintaa on tuettava jatkossakin 
eikä harrastusmaksuja saa päästää käsistä.
Nokialla on ollut viime vuosina käynnissä 
muutama isompi projekti. Kuten voimme 
tuolla teistä katsottuna oikealla nähdä, 
uutta kirjastoa ollaan 
viimein pääsemässä rakentamaan. 
Häpesuon puhdistamiseen on laitettu 
paljon aikaa ja rahaa. Näiden panostusten 
takia onkin syytä odottaa saavamme 
sieltä myös vastinetta. 
Lisäksi on syytä jatkaa tämän alueen, 
Pirkkalaistorin, kehittämistä, 
jotta nämä tämän päivän väkimäärät 
olisivat alueella sääntö eivätkä poikkeus.
Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus 
tulee mullistamaan kuntien roolia 
tavalla tai toisella. 
Nyt kysytään myös yhteistyökykyä. 
Onkin tärkeätä, että Nokia ja Tampere pystyvät 
siihen erityisesti tämän, 
mutta myös muiden asioiden kohdalla, 
sillä eri intresseistä huolimatta uskon 
molempien hyötyvän enemmän laihasta sovusta 
kuin lihavasta riidasta.
Kuntavaaleihin on aikaa vajaa vuosi. 
Sosialidemokraattinen puolue on 
saanut gallup-kannatuksen lisäksi myös 
takaisin terveen itseluottamuksen. 
Meidän vaihtoehdolle on nyt todellista tarvetta. 
Vaikka kuntapolitikassa päätökset 
tehdään neuvotellen ja kompromisseja hakien, 
ei meidän tule unohtaa juuriamme. 
Meidän tulee nyt, ja aina pystyä 
katsomaan itseämme peiliin 
ja pystyä toteamaan, 
että olemme työväen puolue.
Työväenlaulujen sanoma on taas ajankohtaista. 
Moni lause olisi mainitsemisen arvoinen, 
mutta esiin nostan seuraavan:
Nälkäisten vatsat eivät suudelmista täyty.

Lopuksi, haluan toivottaa teille jaksamista 
sekä työhön, kouluun, että kotiin. 
Toivottavasti näitä aurinkoisia päiviä riittää jatkossakin.

Sydän on terve, kun se on vasemmalla ja punainen. 
Hyvää vappua! Kiitos.

 

DEMARI.FI -KESKUSTELUPALSTA ON KÄYTÖSSÄ

DEMARI.FI -KESKUSTELUPALSTA ON KÄYTÖSSÄ

Palsta on valtakunnallinen ja edellyttää rekisteröitymistä.

Kirjoittaessasi keskustelusivulle valitse keskustelun kohteeksi Nokia. Voit rekisteröityä omalla nimelläsi tai nimimerkillä.

Ota reilusti kantaa, mutta käytä keskustellessasi hyvää harkintaa ja noudata ”netikettiä”.

Keskusteluun

Toiminta ja tavoitteet

Sosialidemokraatit rakentavat oikeudenmukaista yhteiskuntaa ja maailmaa.
Perusarvomme ovat vapaus, tasa-arvo ja solidaarisuus. Suomalainen demokratia toteutuu pääasiassa puolueiden paikallistoiminnan kautta.
Toiminta ja päätöksenteko Nokialla tapahtuu SDP:n
  • puolueosastoissa, joihin jäsenet kuuluvat
  • kunnallisjärjestössä
  • valtuustoryhmässä
  • kunnanhallitusryhmässä
  • lautakuntaryhmissä.

Nokialla toimivat puolueosastot muodostavat yhdessä kunnallisjärjestön

Kunnallisjärjestön päätösvaltaa käyttää edustajisto, joka päättää mm. sosialidemokraattisen kunnallispolitiikan linjasta Nokialla.

Kunnallisjärjestö vastaa Nokialla tapahtuvista vaalivalmisteluista ja tekee lisäksi esitykset SDP:n ehdokkaista nokialaisiin eri luottamuselimiin.

Kunnallisjärjestön hallitus on nimeltään kunnallistoimikunta. Kunnallisjärjestön puheenjohtaja on Arja Laitinen.