Skip to content

Nokia saanee kirjaston uudisrakennuksena, taloudesta huolehtien!

Kaupunginhallituksen 13.3.2017 kokouksen esityslista on tullut juuri uunista ulos. Isoin ja eniten mielenkiintoa herättävä pykälä on ehdottomasti kirjastopykälä.

Päätösesityksenä on rakentaa uudisrakennus, jossa yhdistyvät kirjasto-, kulttuuri- ja nuorisotilat! Uudisrakennuksen laajuutta ja kokonaiskustannuksia esitetään supistettaviksi aiotusta.

S-Marketin kiinteistö on kuntotutkimuksissa osoittautunut sen verran huonokuntoiseksi, että saneeraus nielisi liikaa rahaa. Uudisrakennuksen aikataulua on valtionosuuksien saamisen näkökulmasta vielä tarkennettu ja rakentamaan ei tarvitsekaan päästä vielä vuoden 2017 puolella, vaan huhtikuu 2018 riittää. Näin ollen aika riittää tilaohjelman muokkaamiseen ja kevyempien kustannusten etsimiseen.

Olemme olleet kirjastorakentamisesta eri mieltä: Arja on kannattanut kustannuksiltaan halvempaa S-Market -ratkaisua mikäli kiinteistön kuntotutkimus on ok, ja Raisa on kannattanut uudisrakennusta toiminnallisuuden ja koko keskustan arkkitehtonisen ilmeen kohentamiseksi. Nyt näyttää siltä, että näistä vaihtoehdoista on mahdollista saada kustannuksiltaan siedettävä, mutta toiminnallinen uudisrakennus! Jes! Tämä on toteutuessaan kaikkien voitto!

Arja Laitinen ja Raisa Hiltunen