
Olen Tarja Kranni, 56, ja olen ehdolla Nokialla kuntavaaleissa. Olen yksineläjä, lapset jo lentänyt maailmalle, aikuiset kaksospojat ja yksi jo tuonne taivaaseenkin teininä.
Olen koulutukseltani lähihoitaja, mutta olen toiminut pääluottamusmiehenä nyt kymmenettä vuotta. Työssäni olen huomannut, että Kaiken voi tehdä reilummin ja tätä teemaa kannattaa hyödyntää myös kunnan päätöksen teossa. Koska se, mikä on reilua, on myös järkevää.
Lapsille ja nuorille pitää luoda turvallisia ja rauhallisia oppimisympäristöjä lähikouluissa. Tällä ennaltaehkäistään muun muassa koulukiusaamista sekä mielenterveyden haasteita. Yläkouluikäisille on tarjottava tukea myös erilaisiin elämän haasteisiin, tähän meillä Nokialla on jo reagoitu palkkaamalla kouluihin yhteisöohjaajia.
Kunnan palvelut on tuotettava omalla ammattitaitoisella henkilöstöllä, joka tuntee asukkaat / asiakkaat sekä kunnan toiminnat. Tuetaan hyvinvointia huomioimalla palveluiden saatavuus, taloudelliset reunaehdot huomioiden sekä esteettömyys. Hyödynnetään kolmannen sektorin toimijoita sekä yksityisyrittäjiä.
Huomioimalla asioita monesta eri näkökulmasta ennen päätöksentekoa, saada oikeudenmukainen lopputulos, sillä kunnan talous ja verovarojen käyttö vaatii vastuullista päätöksentekoa.