
Minun nimeni on Janne Raukola. Olen 60-vuotias teollinen pintakäsittelijä. Monenlaista työtä olen ehtinyt tekemään, neljä vuotta ulkomaillakin. Nykyisessä työpaikassa Pirkkalassa olen ollut 20 vuotta. Kypsässä 52 vuoden iässä suoritin finanssialan APV1 sijoituspalvelututkinnon, koska aihe kiinnosti/kiinnostaa minua. Siviilisäädyltäni olen leski ja minulla on kaksi aikuista tytärpuolta, sekä valkoisia karvoja vaatteisiini tartuttava maatiaiskissa Fiinu.
Itse kiinnostuin politiikasta 90-luvulla uuden ystäväpiirin kautta. Olen toiminut työsuojeluvaltuutettuna ja tällä hetkellä olen ammattiosasto Seiskan hallituksen varajäsen.
Mitä poliittiseen sielunmaisemaani tulee, niin kaikilla pitäisi olla oikeus ihmisarvoiseen elämään ja työhön, joka elättää. Kuntatasolla tulee olla tarpeeksi suuret resurssit palvella kaikkia kuntalaisia, henkilökuntaa uuvuttamatta. Kunnan alueella voisi myös toimia uusiutuvaa energiaa tuottava yritys, josta kunta saisi tuloja, lähinnä kiinteistöveron muodossa.
Minkä takia sitten lähdin ehdokkaaksi? Päällimmäisenä huoli kunnan palvelujen kallistumisesta, muun muassa liiallisen yksityistämisen kautta. Kunnan talous myös kiinnostaa minua kovasti.