
Olen Jani Kivelä, 52-vuotias yrittäjä ja yhdistysaktiivi, ja asun Viholassa. Puolisoni lisäksi kanssamme asustavat 17-vuotias poikani Mikko sekä kaksi puolisoni yläasteikäistä poikaa. Minulla on lisäksi 12- ja 19-vuotiaat pojat, jotka asuvat äitinsä kanssa Ylivieskassa. Kotonakaan ei siis ole varsinaisesti tylsää!
Minulle tärkeitä arvoja ovat muun muassa luottamus, työteliäisyys ja tasa-arvo. Politiikassa luottamus saavutetaan kokemukseni mukaan ennen kaikkea keskustelevalla ja kuuntelevalla
otteella – niin ryhmän sisällä kuin ryhmien välillä. Itselleni on myös tärkeää se, että päätöksenteko on pitkäjänteistä ja suunnitelmallista, ja kaikessa toiminnassa huomioidaan talouden ulottuvuus.
Koen olevani ennen kaikkea kuntapäättäjä, joten siksi aluevaltuustoon pyrkiminen sai tällä kertaa jäädä. Tiedän myös, mitä kuntapolitiikka on. Vaikka olen suht tuore nokialainen, olen ollut aiemmin kaksi valtuustokautta kunnallisissa luottamustehtävissä Ikaalisissa. Lisäksi olen toiminut siellä muun muassa vs. hallinto- ja talousjohtajana.
Olen yrittäjä ja tiedän, että vain tekemällä ja hihat käärimällä saadaan asioita aikaan. Niin yrityksen kuin kunnankin kehittäminen on pitkäjänteistä ja määrätietoista työtä. Sitoudun ajamaan asioita
Nokian kaupungin etu huomioiden ja edistämään yhteistyötä niin oman ryhmäni kuin muiden ryhmien kesken.