Olen Eija Nevala. Muutin neljä vuotta sitten Nokialle Tampereelta, enkä ole tuota muuttoani katunut päivääkään. Sainpahan myös tyttäreni perheen innostumaan Nokialle muuttamisesta ja nyt olemme täällä kaikki viihtyneet ja kotiutuneet hyvää vauhtia.

Neljä vuotta sitten asetuin Nokialla ensimmäistä kertaa kuntavaaliehdokkaaksi. Olin toki ollut jo Tampereella ehdolla, joten asia ei ollut minulle ihan vierasta. Nyt on siis kolmas kerta, kun tavoittelen kuntavaaleissa paikkaa.

Alkujaan olen Tyrvään Illosta kotoisin (nyk Vammala). Isäni oli yksi henkilöistä, jotka olivat perustamassa 1968 Vammalan Automiehet ammattiosastoa. Eli kotona olin jo oppinut miten tärkeää tehtävä edunvalvonta työpaikoilla onkaan.

Kyrel:llä tuli myös tutuksi ollessani siellä töissä vajaan 10 vuotta, ensin tuotannossa ja sitten elektroniikkakouluttajana. Ammatiltani olen parturi-kampaaja/ kouluttaja. Olin HairStoren valtakunnallinen luottamusmies ja työsuojeluvaltuutettu, työntekijöitä oli päälle 1000 ja liikkeitä ympäri Suomen lähes 50 kpl. Olin myös Hius- ja kauneudenhoitoalan tutkintotoimikunnassa. 

Tällä hetkellä ”työskentelen” OPH:n Hius- ja kauneudenhoitoalan Työelämätoimikunnassa, nyt puheenjohtajana. Olin myös PAM:n edustajana Hiusalan Sopimusalatoimikunnassa, jossa neuvottelimme aika-ajoin palkoista. Aloitin tuon OPH:n pestin Hius- ja Kauneudenhoitoalan Tutkintotoimikunnassa. Lisäksi toimin Työväenmuseo Werstaan Ystäväyhdistyksen puheenjohtajana.